*

MirkaVainikka Ihmisarvoista elämää!

Kaikki blogit puheenaiheesta Kouluterveys

Käsirasvasta ja hammastahnasta apua koulujen sisäilmaongelmiin.

Monet vanhat koulut kärsii sisäilmaongelmasta jonka vuoksi oppilaat sekä opettajat kärsivät erilaisista sairauksista . Koulujen uudelleenrakennukset ja korjaukset ovat rahallinen kaivo joka ei vähällä täyty. Puolen miljoonan rakennusurakat ovat koulujen normi nykypäivänä. Tähän on tultava muutos tai koulujärjestelmä syö itsensä elävältä. Ulkoistaminen ei ole vaihtoehto, maakunnan on omistettava omat kiinteistöt eikä vuokrattava niitä ulkomaisilta yrityksiltä. Titaanidioksidi on yhdiste happea ja titaania. Titaanidioksidi on monelle ihmiselle tuttu tuote.

Kannabiksesta keskustellaan taas

Kannabiskeskustelua käydään taas voimakkaasti. Viimeisimpänä syynä tähän on nuorten kouluterveyskysely. Kannabis on suomalaisten eniten käyttämä huumausaine. Lähes viidesosa 15–69-vuotiaista suomalaisista on ilmoittanut kokeilleensa sitä ainakin kerran elämässään. Sen kokeilu ja käyttö on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Haluan nostaa keskusteluun kaksi tärkeää näkökulmaa. Toinen liittyy termeihin ja toinen nuoriin.

Laadukas kouluruokailu fiksu investointi

Maksutonta kouluruokaa parempaa innovaatiota saa etsiä. Kouluateria on tehokas täsmätoimi lasten oppimisen ja kasvamisen tukemiseksi. Jos kouluruokailua ei olisi, pitäisi se keksiä. Monelle lapselle kouluruoka on päivän ainoa ja monipuolinen ateria. Koululaisten hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta on olennaista, että jokainen lapsi syö terveellisen aterian koulussa.

Suomesta edelläkävijä puhtaassa ja luonnonmukaisessa ruoantuotannossa

Olen perustanut Safkatutkan halusta muokata kotimaista ruokatuotantoa ja teollisuutta parempaan suuntaan. Haluan ohjata ihmisiä terveempiin vaihtoehtoihin, luonnonmukaisempaan ruokaan sekä myrkyttömämpään elämään.

Olen yrittäjä ja yhteiskuntavaikuttaja. Intohimonani on parantaa maailmaa askel kerrallaan. Olen myös entinen ammattiurheilija, joten tiedän miten tärkeää oikeanlainen ravinto on optimaalisen suorituskyvyn kannalta. Itse hurahdin ravintotieteeseen sekä luonnonmukaiseen ravintoon ensimmäisen tyttäreni syntymän jälkeen vuonna 2011.

Kuka kantaa vastuun lasten terveydestä?

Välittääkö kunta lasten terveydestä, vai putoavatko lapset byrokratian hammasrattaiden väleihin? Kantavatko kunnan kaikki toimialat kokonaisvastuuta vai pallotellaanko vastuuta toimialalta toiselle? Eikä kyse ole pelkästä terveydestä, vaan myös taloudesta. Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat aiheuttavat jättikuluja sairaanhoidon puolelle.

Missä vasuri-Anna on oikeassa?

Kuuntelin Anna Kontulan (vas.) haastattelun periaatteella "tunne vihollisesi" - ja koska haluan edes jotain vastinetta Yle-verolle.

Kerään kohdat, joissa huomasin vasemmistolaisen olevan samaa mieltä kanssani, tosin aivan erilaisista ideologisista lähtökohdista.

Energiantuotanto

Kouluterveyden ilon- ja huolenaiheita

On pakko jakaa ja iloita, sillä sain käsiini viime vuonna tehdyn Vantaan Kouluterveyskyselyn tulokset. Suuntaus on parempaan päin. 

 

8. ja 9. luokkalaisten ilonaiheet

- oppilashuollon saatavuus on parantunut

- nuorten osallistumismahdollisuudet koulussa ovat parantuneet

- koulun työilmapiiri on parantunut

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä