*

MirkaVainikka Ihmisarvoista elämää!

Kaikki blogit puheenaiheesta Helsinki

Helsinki ei voi olla eduskunnan pikkuparlamentti

Helsingin kaupunginvaltuuston tämänviikkoinen kokous muistutti eduskunnan täysistunnon Sote-debaattia. Monituntisen käsittelyn jälkeen äänestimme kuitenkin vain siitä, mitä mieltä kaupunki on hallituksen esityksestä valinnanvapauslaiksi.

Valinnanvapaus on yksi komponentti jo kymmenennen tuotantovuoden yli venyvää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Koko uudistuksen keskeisin tavoite on parantaa ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja hillitä niistä aiheutuvien kustannusten kasvua.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 51/2017

Vaikka kaupunginvaltuusto jäi jo joulutauolle, kaupunginhallitus ja lautakunnat työskentelevät vielä joulunalusviikolla. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto tekee erinomaisia päätöksiä paitsi A1-kielen opiskelun varhaistamisesta ekalta luokalta alkavaksi, myös 2-kielisen suomi-englanti-esiopetuksen ja kielikylvyn aloittamisesta uusissa kohteissa. Kaksikielinen suomi-saame -opetuskin aloitetaan. Kaupunkistrategian kielilinjauksia lähdetään toteuttamaan heti aktiivisesti!

 

Maanantai 18.12.   

Helsinki ja yhden asian puolueet

Sosiaali- ja terveyslautakunta jakoi 12.12 kokouksessaan vuoden 2018 järjestöavustuksia. Helsinki on itseasiassa varsin avokätinenkin kokonaisuudessaan järjestöavustuksien osalta verrattuna vaikkapa naapuriimme Vantaaseen, jossa jaetaan vain pieni osa Helsingin pottiin verrattuna. Olin iloinen joistakin lisäyksistä, joita onnistuttiin tekemään. Lisäykset olivat pieniä ja niitä painotettiin lähinnä niihin järjestöihin, jotka olisivat menettäneet avustuksia tähän vuoteen verrattuna. Lautakunta keskusteli pitkään ja hartaasti ja sai melko hyvän osittaisen kompromissin aikaiseksi. Mutta.

Tasa-arvoisempi Helsinki: kohti laadukkaampia palveluita

Vaadin tänään valtuustopuheessa Helsingin kaupungilta määrätietoisuutta palveluiden laadun ja tasa-arvon kehittämisessä. Valtuusto hyväksyi ponnen, joka edellyttää kaupunkia selvittämään keinoja edistää varhaiskasvatuksen henkilökunnan mahdollisuuksia hankkia lisäkoulutusta sukupuolisensitiivisestä varhaiskasvatuksesta. Hyvä kokous!

"Arvon puheenjohtaja, valtuutetut, helsinkiläiset,

Mitä siellä Helsingissä tapahtui?

Näin tamperelaisena olen hieman hämmentyneenä seurannut keskustelua itsenäisyyspäivän tapahtumista. Keskustelu pyörii lähinnä erilaisten järjestöjen Helsingissä järjestämissä tilaisuuksissa. On ollut lapsille järjestettyä alpakka-tapahtumaa sekä ylioppilaiden että uusnatsien järjestämiä marsseja. Lisäksi natseja vastustanut mielenosoitus/marssi. Missään en kuitenkaan ole nähnyt mainintaa Helsingin kaupungin järjestämistä juhlallisuuksista.

Helsingin kuntapolitiikan viikko 50/2017

Joulurauhasta ei ole vielä tietoakaan, kun alkavalla viikolla kaupunginvaltuusto käsittelee sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapautta koskevasta lakiehdotuksesta annettavaa lausuntoa, kaupunkiympäristölautakunta moskeijalle esitettävää suunnitteluvarausta ja kasvatus- ja koulutuslautakunta tulosbudjettia.

 

Maanantai 11.12.

Kaupunginhallitus

Suurmoskeija tulee - oletko valmis?

Yle uutisoi tänään 7.12 verkkosivuillaan, että Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee suurmoskeijan suunnitteluvarausta ensi viikon kokouksessaan tiistaina 12.12. Asiaa piti käsitellä jo 28.11, mutta se vedettiin viime hetkellä pois asialistalta. Olisiko sitten ollut helsinkiläisille liikaa kahden päivän sisään sekä moskeija että laittomasti maassa olevien palvelut.

https://yle.fi/uutiset/3-9966033

Helsingin kuntapolitiikan viikko 49/2017

Itsenäisyyspäiväviikko on kokouskalenterin kannalta tavanomaista kevyempi. Kokouksia on vain maanantaina, jolloin kaupunginhallitus tekee periaatepäätöksen lausunnosta, joka annetaan lakiesityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Maanantai 4.12.

Kaupunginhallitus

Helsinki-karnevaalit

Eilen Helsingin kaupunginvaltuusto päätti laajentaa ”paperittomien” palveluita pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen. Laajennusten puolesta äänestivät Vihreät, Vasemmistoliitto, Feministit, Piraatit, Keskusta, Rkp ja puolet demareista ja äänestystulos oli 39-45.

Helsingin valtuusto hylkäsi vuokratulon Malmin lentoaseman hangaarista

Kaupunki menettää satojatuhansia euroja seisottaessaan halleja tyhjillään

Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi 29.11.2017 valtuutettu Kauko Koskisen ehdotuksen, jonka mukaan Helsinki-Malmin lentoasemalla sijaitsevat lentokonehallit olisi vuokrattu lentokoneiden säilytyskäyttöön. Lentokonekäyttöön ehdotettiin Malmin alkuperäistä, isoa hangaaria sekä entistä Rajavartioston helikopterihallia. Kummallekaan lentokonehallille ei ole muuta käyttöä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä